Katukeräilyä 6: Aapelinpolku

Tänään tarjoutui hiukan yllättäen tilaisuus katukeräilylle. Aamulla lainasin pyörääni esikoiselle, joka polki sillä Palokkaan jäätelökioskille töihin, ja minun oli määrä illalla kävellä se hakemaan. Tulinpa sitten katsoneeksi karttaa ja tuumasin että kun sitten kerran olen jo Palokassa, niin siitä ei ole pyörällä enää liian pitkä matka palatessa tehdä mutka vielä Aapelinpolun kautta.


Niinpä makoisan suolakinuskijäätelön syötyäni jatkoinkin matkaa kohti Alvajärveä ja Heikkilän aluetta. Pujahdin moottoritien alta ja Pappilanjoen ylitettyäni käännyin vasemmalle alittaen Palokanorren. Sitten olinkin vehreällä Viherniemenkujalla ja ihastelin viehkoja kesämaisemia venerannassa.


Uteliaana poljin eteenpäin ja päädyin lopulta Matinmäentielle. En poikennut Palokan oluttuvalle vaan jatkoin vielä jonkin matkaa eteenpäin, kunnes käännyin oikealle Martikaisentielle, sitten Runoilijantielle ja lopulta Aapelinpolulle.

Aapelinpolun alussa oli päättyvän tien merkki, vasemmalla rivitaloja ja oikealla tiiliomakotitaloja. Kävin kääntymässä polun päässä kääntöpaikalla. Rauhallista oli. En ole sen vertaa tutkinut että tietäisin mistä nämä kadunnimet tulevat, jäinpä vain pohtimaan miksi Runoilijantieltä käännytään juuri Aapelinpolulle. 

Sittenpä lähdinkin polkemaan kotiin, tällä kertaa Palokkajärven toista puolta eli Ritopohjantien kautta. Tulipa tehtyä kunnon lenkki ja onpa ollut mukavaa pyöräillä pitkästä aikaa - kesäsäätkin ovat siihen nyt olleet parhaimmillaan lämpötilan ollessa noin 20 astetta. 

Katukeräilyä 5: Aarnipolku

Koronapandemia on eristänyt ihmiset ympäri maailmaa koteihinsa, onneksi Suomessa saa vielä ulkoilla ja tilaa luonnossa riittää. Viime aikoina olen pitäytynyt useimmiten lähimetsän pururadalla, jossa ei ole liikaa ruuhkaa ollut. Tämän aurinkoisen palmusunnuntain kunniaksi ajattelin kuitenkin että voisin vaihteeksi kerätä jonkun kadun. Täytyy tunnustaa että kun katsoin kartasta Aapelinpolun sijaitsevan Palokassa 8 kilometrin päässä ja Aapistien Keljonkankaalla melkein 9 kilometrin päässä niin päätin toistaiseksi skipata ne, ja valita seuraavaksi kohteeksi Aarnipolun, joka olisi ihan kävellen saavutettavissa.

Rantaraitilla olikin toki sitten porukkaa liikkeellä nauttimassa aurinkoisesta vaikkakin tuulisesta päivästä. Kävelin Lutakon läpi Mattilanniemeen ja sitten radan ali, Teeleidin alapuolelta poikkesin vasemmalle Keljonkadulle ja ihailin kaunista Karpion taloa. Lehtisenkujalta pääsin läpi Mendelininkadulle ja sitä jonkin matkaa kuljettuani näin Aarnipolun poikkeavan vasemmalle. Lyhyen polun varteen mahtui pari tasakattoista tiiliomakoti- tai rivitaloa, polun päässä komea paritalo. Asfaltti päättyi mutta pieni hiekkatie kiemurteli vasemmalle ja lähdin katsomaan mihin. Oikealle puolelle jäi kolmen vanhan punaisen rakennuksen pihapiiri, joka oli aidattu verkkoaidalla pääsy kielletty -merkkeineen. Uteliaisuus heräsi, mitähän rakennuksia ne ovat, kuinka vanhoja, ja onkohan siinä meneillään kunnostusprojekti.

Polku palasi Keljonkadulle ja palasin kotiin samaa Rantaraitin reittiä muita ulkoilijoita väistellen. 

Katukeräilyä osa 4: Aapatie

Koska tämä blogi on jäänyt kovin vähäiselle huomiolle, ajattelin dokumentoida tänne edes näitä käveltyjä katuja. Edellisestä kävelystä olikin vierähtänyt jo reilu vuosi! Aakuntien, Aallontien ja Aamutuulentien jälkeen elokuun 18. päivänä vuorossa oli Aapatie.

Katukeräilyharrastuskin oli jäänyt vähän unholaan, mutta jostain selkäytimestä se pujahti mieleen kun mietin vapaalle sunnuntai-illalle ohjelmaa. Sääkin oli kesäisen lämmin ja hetkellisen pilvisyyden jälkeen aurinko alkoi taas kurkistella pilvien lomasta.

Google Mapsista huomasin ettei seuraava kohde, eli Aapatie, ollut kuin 3,5 kilometrin päässä kotoa, ihan sopiva iltakävelykohde siis. Vielä enemmän innostuin huomatessani ettei Ritoniemen uimarantaankaan ollut paljon pidempi matka, eli voisin suorittaa myös päivittäisen uintireissuni samalla kertaa.

Niinpä puin uikkarit vaatteiden alle, nappasin pyyhkeen ja alusvaatteet narureppuun, laitoin lenkkarit jalkaan ja läksin tallustelemaan. Reitti Seppälän läpi oli toki vähän tylsä, mutta Heinälampi oli sitten hyvin rauhallista omakoti- ja rivitaloaluetta, ja ainakin Aapatiellä arvatenkin 80-luvulla rakennettuja puu- tai tiilitaloja.

Aapatie lähti Hetteiköstä oikealle ja teki 90 asteen mutkan vasemmalle. Tien päästä pääsi hiekkatielle, joka kulki puistomaisissa maisemissa. Seppäläntien/Ritopohjantien alitettuani ylitinkin pienen soman puron, mutta tämä nyt ei varsinaisesti liity enää Aapatiehen vaikka sitä kautta tänne päädyinkin ja löysin lopulta tieni myös Ritoniemen uimarannalle.

Yhtäkkiä

siinä sotkuisessa keittiössä
olo lämmin ja rauhallinen
tätäkö se onni on

Kaiken kaaoksen jälkeen
ole itsellesi armollinen
lakkaa sanomasta miten pitäisi
tätäkö se onni on

Ihan tavallinen maanantai
lähellä ihmisiä jotka välittää
ystävän viesti mieltä lämmittää
tätäkö se onni on

Viime kerrasta niin kauan
kun ilo sisällä on kuplinut
tiedän keskeneräisenä kelpaan
tätäkö se onni on

Kun muistaa kuunnella ja pysähtyä
antaa ja ottaa vastaan hellyyttä
kun tulee kuulluksi ja nähdyksi
kokonaisena hyväksytyksi
lämmin tunne säilyy sisällä

Tätä se onni on

Katukeräilyä

Luin Helsingin  Sanomista 29.9. "elämyskeräilijöiden" harrastuksista. Johannes Laitila oli päättänyt kävellä aakkosjärjestyksessä kaikki Helsingin kadut. Innostuin ajatuksesta itsekin, hauska tapa tutustua kotikaupunkiinsa! Jyväskylässä olen asunut nyt 10 vuotta, ja ensimmäisenä kesänä keräilimmekin kyllä  katuja enimmäkseen polkupyörällä lähinnä sillä silmällä, että mistä tuleva koti löytyisi. Nyt voisi ruveta uudella tavalla laajentamaan kaupunkikuvaansa, jotenkin tällainen järjestelmällinen lähestymistapa puhutteli minua heti.

Oitis mietin, mistä löydän listan kadunnimistä aakkosjärjestyksessä, ja kuinka onnekkaasti meillä olikaan tallessa vielä vanhat kunnon puhelinluettelon keltaiset sivut vuodelta 2013! Jyväskylän kaduista ensimmäisenä aakkosjärjestyksessä näytti olevan Aakuntie - eikä edes hirveän kaukana kotoa, sinne pääsisi ainakin pyörällä ellei jopa ihan kävellen.

Pariksi viikoksi asia arjen tohinassa unohtui, mutta eilen suunnitelma juolahti taas mieleeni. Tälle sunnuntaille ei ollut kummempaa ohjelmaa, kuopus tosin lähti jo aamuvarhaisella jalkapalloturnaukseen, niinpä olin jo hyvissä ajoin hereillä itsekin. Aamu valkeni lokakuisen sateisena, mutta jotain liikuntaa ja raitista ilmaa olisi hyvä saada joka tapauksessa. Siippa oli jo ehtinyt lehden luvun jälkeen ottaa pikku aamutorkutkin, kun kysäisin häneltä lähtisikö hän mukaan Aakuntielle. Hän vähän naurahti ja ihmetteli ihanko tosissaan ajattelin ruveta katuja keräilemään - mutta lähti mukaan kuitenkin.

Sadetta pitäviin varusteisiin sonnustautuneina lähdimme sitten patikoimaan pitkin pururataa, ohitimme Asmalammen ja pääsimme vihdoin Aakuntielle saakka, kävimme sen päässä kääntöpaikalla kääntymässä. Aakuntie on aika lyhyt pätkä, sen varrella muutamia omakotitaloja, mukavalta ja rauhalliselta vaikuttava alue. Nappasin kuvan katukyltistä ja tyytyväisinä jatkoimme happirikkaassa säässä kotiin. Kävelyn mitaksi tuli 10 km, kesto oli 1 h 38 minuuttia, sää siis sateinen ja lämpötila n. +7 astetta celsiusta.

Aakuntie 8.10.2017

Tästä se lähtee! Sitä paitsi hyvää harjoitusta kärsimättömälle luonteelleni, tätä projektia ei ihan hetkessä suoriteta. Seuraava kohde: Aallontie...

Unelmahommissa

Kesälomalla oli aikaa vaikkapa pohtia unelmatyötään. Unelmahommissa-kirjassaan Satu Rämö ja Hanne Valtari kertovat siitä, kuinka voit tehdä itsellesi työn esimerkiksi harrastuksestasi tai muusta asiasta, jonka tekemisestä pidät. He kertovat innostavaan sävyyn mitä kaikkea itse tekevät työkseen ja kuinka ovat siihen päätyneet. Kirjan lopulla onneksi muistutetaan myös käytännöllisesti raha-asioista, eli jonkinlainen palkkahan työstä täytyy saada, jotta sillä voi elää.

Satu Rämö asuu islantilaisen jäätikköopasmiehensä ja lastensa kanssa Islannissa, jolloin hän pääsee hyödyntämään Suomi-osaamistaan järjestämällä islanninhevosvaelluksia suomalaisturisteille sekä pitämällä Suomi-design -putiikkia. Työkseen hän myös kirjoittaa Salamatkustaja-blogia, jossa kerrotaan elämästä suomalaisena Islannissa. Lisätienestiä tuovat erilaiset muut kirjoitustyöt. Rämö on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri, mikä tietenkin antaa valmiuksia monenlaiseen eikä vähiten juuri tuohon oman talouden tasapainottamiseen. Myös islantilaisten elämänasenne on omiaan rohkaisemaan kaikkia tekemään työkseen sitä mitä haluaa, sillä he ovat  mielestään joka asiassa maailman parhaita, ja työtä voi vaihtaa lennosta kun keksii uuden kiinnostuksenkohteen, jolla ansaita leipänsä.

Hanne Valtari puolestaan elättää itsensä pääasiassa Lähiömutsi-blogillaan. Hän pohtii kirjassa myös sitä, mitä kaikkea omasta elämästään voi ja kannattaa käyttää blogin aineistona ja kuinka blogin pitämisessä parhaimmillaan yhdistyvät kätevästi työ ja huvi, kun saa esimerkiksi testata jotain palvelua tai tuotetta ilmaiseksi kun vastineeksi arvioi sitä blogissaan.

Rämö ja Valtari kirjoittavat paljon bloggaamisesta ja kirjoittamisesta työnä, koska niillä molemmat ansaitsevat elantoaan. Väliin he kertovat tunnelmallisia ja hauskoja tarinoita omista elämistään, mikä on omiaan korostamaan unelmaduunin tavoittelemisen elämyksellisyyttä. Kirjassa on myös haastateltu unelmaduuneissaan toimivia ihmisiä eri aloilta, mikä sekin lisää inspiraatiota etsiä omaa intohimoaan. Kirjoittajat painottavat myös sitä, että unelmaduuniaan kannattaa alkaa etsiä omista unelmistaan käsin: minkä asian tekeminen saa juuri sinun veresi kiertämään nopeammin, voisiko siitä tulla työsi? Kirjan eri luvut lähestyvät aihetta aina hiukan eri kanteilta, ja luvun loppuun on koottu kysymyksiä lukijan pohdittavaksi polulla oman unelmatyön löytämiseksi.

Kirjassa mainitaan myös esimerkkinä, että osan viikosta voisi toimia perinteisemmällä alalla ja turvata sillä toimeentulonsa, ja loppuviikon käyttää osa-aikayrittäjänä intohimonsa parissa ja kerätä siinä puuhassa lisää kokemusta, asiakkaita ja kenties tulevaisuudessa entistä enemmän myös tuloja. Tämä kohta puhutteleekin itseäni ehkä eniten, koska vuosikymmeniä palkansaajana oltuani olisi ehkä turhan uhkarohkeaa heittäytyä heti täysipäiväiseksi yrittäjäksi vaikka se intohimoduuni olisikin selvillä. Taidan olla sen verran mukavuudenhaluinen ja turvallisuushakuinen, että tällainen varovainen aloitus sopisi minulle. Aluksi olisikin ihanteellista, jos unelmahommansa selvittämiseen olisi käytettävissä yksi ylimääräinen päivä viikossa. Toisaalta saatan olla myös sen verran haaveilija, että vaikka kuinka olisi intohimon kohde selvillä, niin tylsintä olisi tuo laskelmien ja taloudellisten suunnitelmien teko, ennen kuin pääsisi todella tuumasta toimeen.

Melkein toivoisin, että kaikki valmistuvat nuoret saisivat tämän kirjan luettavakseen. Soisin kuitenkin peruskoulunsa päättävien jatkavan muitta mutkitta johonkin koulutukseen, mutta lukioikäiset voisivat tämän luettuaan pohtia useampia vaihtoehtoja, jos ykköstoiveen koulutuspaikka jääkin kirjoitusten jälkeen saamatta. Kyllähän nuorilla taitaakin nykyään olla jo paljon avarammat käsitykset sekä työelämästä yleensä että itsensä elättämisestä yrittäjänä, toisin kuin vielä omalla sukupolvellani, joka ainakin on tottunut siihen että omat vanhemmat vielä saattoivat tehdä samassa yhtiössä koko työuransa.

Olisinkohan itse valinnut aikoinaan toisin, jos olisin lukenut tämän kirjan ennen hakeutumista opiskelemaan? Pääsin kielenkääntäjäkoulutuksen sijaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta. Järkevää oli tietysti suorittaa yksi tutkinto loppuun, mutta jälkikäteen ajateltuna olisihan sitä voinut yrittää todenteolla valmistautua pääsykokeisiin ja pyrkiä vielä uudelleen yliopistoon. Se, etten sitä silloin tehnyt, kertoo tietysti luonteestani paljon, etten ollut valmis todella tekemään töitä unelmani eteen kun löytyi kiva helpompi vaihtoehto. Kaikkien tähänastisten työvuosien jälkeen kirja siis herättää miettimään mitä olisin voinut tehdä toisin, mutta myös ajatuksia siitä, että jos ei olekaan vielä liian myöhäistä, vaan mitä vielä saattaisi tai - Virpi Mikkosen sanoin - olisi ehkä jopa velvollisuus ruveta isona tekemään!

Festareilla

Festari-into nostaa päätään aina kesäisin, olisi niin monta bändiä ja artistia, jotka olisi hauskaa nähdä livenä. Viime viikonlopun Iskelmäfestivaalien jälkeen innostuin muistelemaan menneitä festarikokemuksia ja halusin tietysti jakaa ne kanssasi.

Vuonna 1992, 18-vuotiaana, taisin olla ekoilla festareillani, enkä missä tahansa festareilla vaan Ruisrockissa! Bryan Adamsia oli päästävä katsomaan. Suht järkevinä nuorina emme kaverini kanssa tungeksineet ihan lavan eteen pyörtyilemään, mutta hyvälle näköetäisyydelle pääsimme kuitenkin ja fiilis oli korkealla.

Ikimuistoinen oli myös Rantarock Virroilla seuraavan vuoden juhannuksena. Telttamajoituksessa minua ei paljon nukuttanut kun festarikansa mekkaloi ympärillä, kaverit kyllä tuntuivat tuhisevan tyytyväisenä unissaan. Musiikkianti oli toki parasta ysäriä Haddawaysta alkaen.

Ankkarockissakin on tullut käytyä pari kertaa, jälkimmäisellä fiilisteltiin UltraBran viimeisiä keikkoja. Jonain vuonna pyörähdettiin Hankoon J.Karjalaista kuuntelemaan ja erään kerran oltiin kälyn kanssa mieheni mukana Ruisrockissa. Varmaan siellä oli meillekin mieluisia bändejä mutta mieleen on jäänyt vain kun Rammsteinin soittaessa pysyttelimme kälyn kanssa mahdollisimman kaukana esiintymislavasta sillä aikaa kun mieheni nautiskeli soitosta.

Suurlähettilään Ankkarockissa 1992

Muutama vuosi sitten J.Karjalaisen palattua keikkailemaan halusin päästä taas näkemään hänet livenä. Kaverini järkkäsi meidät Lohjan Rantajameihin, ja samalla päästiin kuulemaan myös Jukka Pojan letkeää menoa. J. soitti hyvin, sekä uudet että tietysti vanhat klassikkobiisit kuulostivat hyviltä ja meno oli hyvä. Illan huipennukseksi pääsimme myös bäkkärin puolelle, kehaisemaan ujosti J:lle itselleen keikkaa ja kerroimmepa olleemme jo 20 vuotta takaperin Porvoossa häntä kuulemassa. Olimme tietysti imarreltuja kun J. ei uskonut että olisimme olleet täysi-ikäisiä jo niin kauan sitten...

Hieno kokemus oli myös pari vuotta sitten nähdä Sonata Arctica soittamassa Olavinlinnassa. Erityisesti akustisesti vedetty osuus teki vaikutuksen, vaikka tunnelmaa hiukan latisti oopperayleisöä kosiskeleva väliaika pullakahvien nauttimiseen.

Sympaattinen reissu oli kesällä 2015 matkata lättähattujunalla Jyväskylästä Hankasalmelle Kihveli soikoon -tapahtumaan. Lisäjännitystä iltaan toi Gothia Cup -jalkapalloturnauksen finaalin seuraaminen festarikahvilassa omalta tabletilta ja bonusriemua esikoisen joukkueen voitto rankkareilla. Musiikillisesti illan kohokohta oli Steve 'n' Seagullsin keikka ja letkeät versiot hevibiiseistä.

Viime vuonna olin jo viittä vaille lähdössä Iskelmäfestivaaleille Himokselle, mutta kaverini ei päässytkään lopulta lähtemään, joten en tohtinut yksinänikään mennä. Toisaalta olisi tietysti voinut, olisi aivan itse saanut päättää mitä bändiä ja kuinka läheltä haluaa päästä fiilistelemään. Tänä vuonna nimittäin pääsin vihdoin paikan päälle, mutta kavereilleni taisi olla vähintään yhtä tärkeää huolehtia sosiaalisten suhteiden ylläpitämisestä kuin intohimoisesta artistipalvonnasta. Jäin kuitenkin heidän seuraansa teltan perälle kun Suvi Teräsniska oli vetänyt teltan melkein täyteen, näkihän Suvin kuitenkin screeniltä ja sieltäkin vaikutuksen teki erityisesti kappale Päästä mut pois. Muutenkin alkuilta vierähti artisteja seuraillen ja juoma-, ruoka- ja vessapisteiden välillä palloillen. Hyviä silti olivat sekä Kaija Koo että Lauri Tähkä, tällä kertaa J.Karjalaista kuunneltiin vain muutaman biisin verran, jotta ehdittiin saada murua rinnan alle ennen seuraavaa esiintyjää.

Rantarock 1993

Illan kuitenkin kruunasi ehdottomasti Haloo Helsinki, jonka olin jo pitkään halunnut nähdä. Aurinko laski jo metsänreunan taa, yksittäinen pieni pilvi hohti vielä oranssinpunaisena taivaanrannassa mutta suinkaan ei ollut vielä pimeää kesäkuun parhaillaan vaihtuessa heinäkuuksi. Ja minkälainen show sitten alkoikaan! Valoja ja pyroja riitti, bändi soitti hyvin ja pojat jaksoivat juoksennella pitkin lavaa. Elli lauloi rokaten tai sydäntäsärkevästi ja jutteli muutaman sanan biisien väliin. Kaiken kaikkiaan bändi kuulosti mielestäni rokimmalta kuin levyllä ja onnistui ylittämään odotukset. Hyvien melodioiden lisäksi sanoitukset ovat ajankohtaisia ja puhuttelevia. Huippua!

"Jos lähden rakkautta etsimään, olen varma se ei vastaan tuu,
mutta jos lähden vaan elämään, niin saatan joskus rakastuu"

(Kuussa tuulee)


"Ja kun ei mikään tunnu enää miltään eikä kukaan enää ilmaiseksi kosketa---

Kun valot sammuu niin sä kaiken näät

Kun valot sammuu niin sä valvomaan jäät

Suljet silmäsi ja hengität

Kyllä kaikesta sä vielä selviät

Joku voimas vei vaik sä huusit ei

Tää on hulluuden highway

Avaat silmäsi ja hengität, ehkä huomenna sä ymmärrät

Vielä elossa oot! Vielä elossa oot!"

(Hulluuden highway)