Kesälomalla oli aikaa vaikkapa pohtia unelmatyötään. Unelmahommissa-kirjassaan Satu Rämö ja Hanne Valtari kertovat siitä, kuinka voit tehdä itsellesi työn esimerkiksi harrastuksestasi tai muusta asiasta, jonka tekemisestä pidät. He kertovat innostavaan sävyyn mitä kaikkea itse tekevät työkseen ja kuinka ovat siihen päätyneet. Kirjan lopulla onneksi muistutetaan myös käytännöllisesti raha-asioista, eli jonkinlainen palkkahan työstä täytyy saada, jotta sillä voi elää.
Satu Rämö asuu islantilaisen jäätikköopasmiehensä ja lastensa kanssa Islannissa, jolloin hän pääsee hyödyntämään Suomi-osaamistaan järjestämällä islanninhevosvaelluksia suomalaisturisteille sekä pitämällä Suomi-design -putiikkia. Työkseen hän myös kirjoittaa Salamatkustaja-blogia, jossa kerrotaan elämästä suomalaisena Islannissa. Lisätienestiä tuovat erilaiset muut kirjoitustyöt. Rämö on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri, mikä tietenkin antaa valmiuksia monenlaiseen eikä vähiten juuri tuohon oman talouden tasapainottamiseen. Myös islantilaisten elämänasenne on omiaan rohkaisemaan kaikkia tekemään työkseen sitä mitä haluaa, sillä he ovat mielestään joka asiassa maailman parhaita, ja työtä voi vaihtaa lennosta kun keksii uuden kiinnostuksenkohteen, jolla ansaita leipänsä.
Hanne Valtari puolestaan elättää itsensä pääasiassa Lähiömutsi-blogillaan. Hän pohtii kirjassa myös sitä, mitä kaikkea omasta elämästään voi ja kannattaa käyttää blogin aineistona ja kuinka blogin pitämisessä parhaimmillaan yhdistyvät kätevästi työ ja huvi, kun saa esimerkiksi testata jotain palvelua tai tuotetta ilmaiseksi kun vastineeksi arvioi sitä blogissaan.
Rämö ja Valtari kirjoittavat paljon bloggaamisesta ja kirjoittamisesta työnä, koska niillä molemmat ansaitsevat elantoaan. Väliin he kertovat tunnelmallisia ja hauskoja tarinoita omista elämistään, mikä on omiaan korostamaan unelmaduunin tavoittelemisen elämyksellisyyttä. Kirjassa on myös haastateltu unelmaduuneissaan toimivia ihmisiä eri aloilta, mikä sekin lisää inspiraatiota etsiä omaa intohimoaan. Kirjoittajat painottavat myös sitä, että unelmaduuniaan kannattaa alkaa etsiä omista unelmistaan käsin: minkä asian tekeminen saa juuri sinun veresi kiertämään nopeammin, voisiko siitä tulla työsi? Kirjan eri luvut lähestyvät aihetta aina hiukan eri kanteilta, ja luvun loppuun on koottu kysymyksiä lukijan pohdittavaksi polulla oman unelmatyön löytämiseksi.
Kirjassa mainitaan myös esimerkkinä, että osan viikosta voisi toimia perinteisemmällä alalla ja turvata sillä toimeentulonsa, ja loppuviikon käyttää osa-aikayrittäjänä intohimonsa parissa ja kerätä siinä puuhassa lisää kokemusta, asiakkaita ja kenties tulevaisuudessa entistä enemmän myös tuloja. Tämä kohta puhutteleekin itseäni ehkä eniten, koska vuosikymmeniä palkansaajana oltuani olisi ehkä turhan uhkarohkeaa heittäytyä heti täysipäiväiseksi yrittäjäksi vaikka se intohimoduuni olisikin selvillä. Taidan olla sen verran mukavuudenhaluinen ja turvallisuushakuinen, että tällainen varovainen aloitus sopisi minulle. Aluksi olisikin ihanteellista, jos unelmahommansa selvittämiseen olisi käytettävissä yksi ylimääräinen päivä viikossa. Toisaalta saatan olla myös sen verran haaveilija, että vaikka kuinka olisi intohimon kohde selvillä, niin tylsintä olisi tuo laskelmien ja taloudellisten suunnitelmien teko, ennen kuin pääsisi todella tuumasta toimeen.
Melkein toivoisin, että kaikki valmistuvat nuoret saisivat tämän kirjan luettavakseen. Soisin kuitenkin peruskoulunsa päättävien jatkavan muitta mutkitta johonkin koulutukseen, mutta lukioikäiset voisivat tämän luettuaan pohtia useampia vaihtoehtoja, jos ykköstoiveen koulutuspaikka jääkin kirjoitusten jälkeen saamatta. Kyllähän nuorilla taitaakin nykyään olla jo paljon avarammat käsitykset sekä työelämästä yleensä että itsensä elättämisestä yrittäjänä, toisin kuin vielä omalla sukupolvellani, joka ainakin on tottunut siihen että omat vanhemmat vielä saattoivat tehdä samassa yhtiössä koko työuransa.
Olisinkohan itse valinnut aikoinaan toisin, jos olisin lukenut tämän kirjan ennen hakeutumista opiskelemaan? Pääsin kielenkääntäjäkoulutuksen sijaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta. Järkevää oli tietysti suorittaa yksi tutkinto loppuun, mutta jälkikäteen ajateltuna olisihan sitä voinut yrittää todenteolla valmistautua pääsykokeisiin ja pyrkiä vielä uudelleen yliopistoon. Se, etten sitä silloin tehnyt, kertoo tietysti luonteestani paljon, etten ollut valmis todella tekemään töitä unelmani eteen kun löytyi kiva helpompi vaihtoehto. Kaikkien tähänastisten työvuosien jälkeen kirja siis herättää miettimään mitä olisin voinut tehdä toisin, mutta myös ajatuksia siitä, että jos ei olekaan vielä liian myöhäistä, vaan mitä vielä saattaisi tai - Virpi Mikkosen sanoin - olisi ehkä jopa velvollisuus ruveta isona tekemään!
