Yksin yksinäisyydessä

Perheellisellä ei ole liikaa hetkiä, jolloin olisi ihan yksin. Lasten kasvaessa tilaisuuksia alkaa pikku hiljaa tarjoutua, mutta aina ne ovat silti odotettua, arvokasta aikaa. Usein tuleekin runsaudenpula, kun alkaa miettiä mitä haluaisi tuona yksinolon hetkenä tehdä, kuinka parhaiten saisi ajasta kaikki irti. Silloin haluaa tavata omia ystäviään, katsoa rauhassa romanttisia leffoja, harrastaa liikuntaa, hemmotella itseään - ja saattaa käydä niin että ihanan oman ajan jälkeen onkin entistä uupuneempi kun ei malta edes nukkua tarpeeksi.

Muutama viikko sitten mieheni oli vuotuisella poikien  patikointi- ja kalastusreissulla Lapissa. Lapset pääsivät vielä kesäloman viime hetkiksi isovanhempien luo. Minä nautin sillä aikaa ihanasta yksinolosta. Keskiviikkona kävin lempipaikassani Teeleidissä, jossa järjestettiin Aromailta. Lutakon vanhan viehättävän rakennuksen suojassa kuulimme eteerisistä öljyistä ja luonnonkosmetiikasta sekä tietysti maistelimme teetä. Torstaina entisiä työkavereitani oli meillä viettämässä iltaa.

Perjantaina tarkoitukseni oli lähteä ihanan Elelen Katjan Oivallusten ja uusien ulottuvuuksien retriittiin, mutta valitettavasti koko retriitti peruttiin liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Sittenpä pitikin kuumeisesti miettiä, mitä keksisin sunnuntai-iltaan saakka! Kukaan nykyihminen ei näin lyhyellä varoitusajalla lähde kyläilemään,eli eivät omat ystävänikään päässeet tulemaan meille. Eikä tuntunut siltä että itsekään jaksaisin lähteä reissuun, vaikka ensin mietinkin että olisin vapaa lähtemään ihan mihin vain.

Sitten tajusin, että koska en voi mennä retriittin, yritän järjestää sellaisen itselleni. Se, mitä perhearjen pyörityksessä pohjimmiltaan usein kaipaa, on että saa ajatella rauhassa omia ajatuksiaan. Ja ainakin tämän ikäisenä, lasten kasvaessa, alkaa pohtia kuka minä muuten olenkaan paitsi äiti ja vaimo. Yksi parhaista tavoista ajatella rauhassa on mielestäni kävelyllä, ja siitä poikikin idea käydä koluamassa lähialueen luontopolkuja. Metsään menemisen on todettu olevan terveellistä ja vähentävän stressiä, siellä on hyvä maadoittua ja tajuta olevansa osa jotain suurempaa. Syvällisemmät ja pinnallisemmat ajatukset saavat tulla ja mennä rauhassa, kun kuitenkin täytyy keskittyä siihen mihin tossunsa polulla asettelee. Mindfullnessia auttaa hiljaisuus, päälakeen tipahtelevat vesipisarat ja yhtäkkinen puron pulputus. Yksin metsässä ei tunne itseään yksinäiseksi.

Yrittäisinkö yrittämistä?

Yrittäjäksi nyt ei ainakaan ikinä kannata ryhtyä. Se se vasta on hankalaa hommaa! Teet töitä vuorokauden ympäri, et ikinä pidä lomia ja elät jatkuvassa epävarmuudessa. Kuulostaako tutulta? Tämä on se ruusuinen kuva yrittäjyydestä, joka minulle on joskus mieleen syöpynyt.

Näin sanoo Risto Lähdesmäki, Yrittäjän taivas + helvetti, vol.3

Oikeastaan olen sitä sukupolvea, jolle yrittäjyyden mahdollisuudesta ei juuri koskaan missään hiiskahdettukaan. Omat vanhempani ovat maatilojen kasvatteja ja heidän uskomuksensa yrittäjyydestä on ollut juurikin se perinteinen. Jos ei muuta, niin ainakin hieman epäileväinen. Itse asiassa en muista siitä meillä koskaan juuri keskustellunkaan.

Koulussa yrittäjyyden mahdollisuutta ei nostettu esiin oikein millään lailla. Ei peruskoulussa, ei  lukiossakaan. Mutta eipä siitä puhuttu juuri edes yliopisto-opinnoissani lähemmäs parikymmentä vuotta sitten. Ehkä maantieteilijöille ei ensimmäiseksi tule mieleen opettaa yrittäjyyttä, heistähän tulee joko opettajia tai sitten he päätyvät maakuntaliittoon töihin…  Mutta hyvä tavaton sentään, kyllä maantieteilijästä hyvän konsultin saisi! Tunnenkin pari. Siskoni puolestaan kertoi omiin tradenomiopintoihinsa aikoinaan sisältyneen yrityksen perustamisprojektin. Asia ei häntä tuohon aikaan kuitenkaan kiinnostanut, eikä siitä sitten ollut paljoa mieleen jäänytkään.

Mietinpä vain, keitä sitten ovat ne kaikki somemaailmassa esiin pulpahtelevat tyypit, jotka ovat hypänneet turvatusta toimeentulostaan omille siivilleen ja nyt silminnähden tyytyväisinä pyörittävät omaa pientä bisnestään? Ovatko he vähemmistöä siinä kainaloitaan myöten yrittäjyyden kurjuudessa tarpovien suossa? Vai ovatko he kaikki yksinkertaisesti nuorempaa sukupolvea, joka ei usko näitä kauhutarinoita yrittäjyyden nurjista puolista?

Kaikesta tästä huolimatta yrittäjyys työllistymisvaihtoehtona on pyörinyt aika ajoin mielessäni.  Itse asiassa jo vuosia sitten leikittelimme silloisen työkaverini kanssa ajatuksella yhteisen kahvilan perustamisesta. Jopa siinä määrin puolitosissamme, että jaksoimme käydä TE-toimiston yrittäjyyskurssin iltapuhteiksi. Haavekuvaksihan se kahvila silloin jäi, vaikka tiesimmekin tarkkaan, miltä se näyttäisi, mitä siellä tarjottaisiin ja millaiset aukioloaikojen tulisi olla. 

Vuosien mittaan olen palannut yrittäjyys-teemaan aina välillä uudelleen. Ajatus itsensä työllistämisestä kuulostaa haastavuudestaankin huolimatta kiehtovalta. En tosin voisi kuvitella olevani minkään suuren yrityksen puikoissa ja vastuussa lukuisien työntekijöiden leivästä. Mutta oma toiminimi tai kevytyrittäjyys voisi vallankin olla minua varten. Ja jos jonkun kanssa ryhtyisin yrittäjäksi, niin se joku olisi mitä itsestäänselvimmin oma siskoni. Muutama pikku ideakin saattaisi takataskussa olla. Vaan auta armias, eihän niistä ideoista voi joka puolella huudella, niitä pitää varjella visusti omana tietonaan, tai muuten joku tulee ja varastaa ne! Vai hetkinen, olisiko tässäkin paikka tarkistaa vanhoja uskomuksiaan…? 

Ilolla olen seurannut, miten yrittäjyyskasvatusta tuodaan voimakkaasti jo peruskouluihin ja sitä myöten kaikkiin oppilaitoksiin, kaikille koulutustasoille. Yrittäjiä kannustetaan myös jakamaan ideoitaan ja verkostoitumaan, jolloin pienestä voi äkkiä tullakin jotakin suurempaa.  Äänensävy yrittäjyydestä keskusteltaessa on ehkä viimein muuttumassa muuksi kuin valitusvirreksi siitä, miten kannattamatonta ja hankalaa yrittäjyys on. Ehkä yrittäjyys meidän lapsillemme on jo ihan luonteva vaihtoehto muiden ammatinvalintakysymysten ohella.

Silti taitaa huolestuttavasti pitää paikkansa, että etenkin kaikista pienimmillä yrittäjillä, heillä jotka juuri ja juuri työllistävät itsensä, tukiverkot ovat yhä melko monimutkaiset. Ainakin tämän Timo Harakan tuoreen kolumnin perusteella:
https://www.yrittajat.fi/blogit/yrittajan-ytimessa/fiksu-valtio-rohkaisee-yrittajyyteen

Taivas ja Helvetti –kirjat, ja näihin liittyvä muu toiminta, http://taivasjahelvetti.fi/ ovat kuitenkin osaltaan tuoneet myös yrittäjyyden ilosanomaa ja menestystarinoita esiin. Innostavien tarinoiden joukossa kuullaan toki realistisesti myös yrittäjyyden haasteista, mutta voitolle jää silti positiivinen ja kannustava viesti. Se saa tällaisen wannabe-yrittäjänkin ajattelemaan, että ehkä se olisi minullekin joskus mahdollista, ehkä minäkin pystyisin!