Idolini Kirsi R ja Gretchen R

Aikaisemmin en juurikaan välittänyt lukea asiapitoista kirjallisuutta, vaikka romaaneja olen aina ahminut. Lahjaksi saatua Anna Wahlgrenin Lapsikirjaa koin velvollisuudekseni lukea esikoista odottaessani, mutta enimmäkseen ajattelin lastenkasvatuksen ja muunkin elämän osalta että kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa. Ehkä sitä 40 vuotta täytettyään kasvoi sen verran aikuiseksi, että alkoikin kyseenalaistaa sekä omat ajatuksensa, että tapansa olla ja elää. Niinpä piti kuin pitikin ryhtyä etsimään kirjoista vastauksia siihen, kuka olen ja miten haluan elämäni käyttää.

Olen viimeisen vuoden aikana lukenut paljon sellaisia kirjoja, joita mieheni hiukan halveksuvaan sävyyn kutsuu self help -kirjallisuudeksi. Minusta kaikissa on kuitenkin ollut viisaita sanoja ja ajattemisen aihetta. Inspiroivimpia ovat olleet Kirsi Rannon kirjat ja nyt viimeisimpänä Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti.

Kirsiä ja Gretcheniä on inspiroivaa lukea. Ahmin tekstiä ja samaistun naisten elämään ja ajatuksiin. Kirsiä ihailen rohkeana ja valoisana naisena, joka on löytänyt oman tiensä. Hänen kirjansa luettuani oli ihanaa päästä kuulemaan hänen kaunista lauluääntään Enkelipuutarhakonsertissa. Gretchenin kirjan lainasi minulle kukapa muu kuin siskoni. Aloitin sitä jo hiukan ennen joulua, mutta sitten kirja jäi hetkeksi jonoon muitten taakse. Nyt kun lähdimme lomareissulle Yhdysvaltoihin, ajattelin että Gretchenin kertomistyyli sopii amerikkalaiseen lomanviettoon. Gretchen kertoo siis omasta projektistaan, jonka tavoitteena oli lisätä hänen onnellisuuttaan, koska hän koki ettei osannut olla tarpeeksi onnellinen vaikka kaikki oli hyvin.

Minusta on ihanaa uppoutua Kirsin ja Gretchenin elämään ja ajatuksiin, unohtaa itseni ja olla hetken kuin he. Heidän tekstejään lukiessaan kaikki tuntuu helpolta omassakin elämässä ja on helppoa ajatella toimivansa samoin ja noudattavansa hyviä neuvoja ja olla jatkossa "se valo joka olen" ja mahdollisimman onnellinen. Se on helppoa niin kauan kuin kirja on kädessä. Mutta miten vaikeaa onkin todella soveltaa näitä ajatuksia elävässä elämässä, vaikka lukiessa ne allekirjoittaa täysin! Heti ensimmäisen hankalan ja epämiellyttävän tilanteen tullessa vastaan, sisäinen marttyyrini ja luovuttajani nosee pintaan ja toteaa että ei tästä mitään tule. Joku salainen mieleni sopukka saa ilmeisesti jonkilaista nautintoa siitä, että löytää jälleen kerran pienimmänkin aiheen olla edes hiukan masentunut tai onneton. Miten siis sisäistää kirjojen hienot ajatukset, jotka ovat kuitenkin ihan arkipäiväisiä, siten että niistä tulisi todella omia ajatuksia ja ennen kaikkea tapoja? Miten päättää ja pysyä päätöksessään toimia jatkossa paremmin, kiltimmin itseään kohtaan?

Maaliskuussa onnistuin kyllä tekemään kyykkyjä Motivireen 31 päivän kyykkyhaasteen innostamana. Olisiko tällainen selkeä taulukko siis käyttökelpoinen myös henkisten tavoitteiden saavuttamiseen? Täytyy todellakin ottaa Gretchenistä mallia ja laatia omat päätökset taulukon muotoon. Sitä paitsi Gretchen on selvästi tarkoitettu minulle esikuvaksi, koska lomaillessamme Galvestonissa silmiin osui lehtijuttu, jonka mukaan hän olisi esiintynyt Galvestonissa vain pari viikkoa myöhemmin. Nyt enää odottelen inspiraatiota ryhtyä tuumasta toimeen ja toteuttamaan päätöstaulukkoa ja sen mukana uutta elämää.

Lehtikaalisipsejä ja vetävänvärisiä juoksutrikoita

Päätökseni luopua psykologian kurssista on todellakin osoittautunut oikeaksi! Yhtäkkiä aikaa on riittänyt monenlaisiin asioihin, tärkeimpänä kuitenkin omasta fyysisestä kunnosta huolehtimiseen. Aurinko ja uudet, värikkäät juoksutrikoot ovat puskeneet minua juoksulenkille yhä useammin. Niin se vain on, että fyysinen kunto heijastuu suoraan henkiseenkin hyvinvointiin.


Kevät on kuitenkin armotta paljastanut totuuden kunnostani. Juoksumäärien kasvattaminen on vaatinut sitkeyttä ja epämukavuuden sietämistä. Juoksuhuuma on ollut kaukana. Tottahan on, että epämääräisistä yrityksistä huolimatta talvella on tullut liikuttua tehottomammin. Samalla on täytynyt suhteellisen usein lämmitellä glögimuki kourassa tuulen tuivertaessa rintamamiestalon nurkista sisään. Herkutteluputkikin on vaivannut koko perhettä, on siirrytty juhlakaudesta toiseen ja maisteltu herkkuja vähän siinä välissäkin. Lisätään tähän vielä lähestyvä neljänkympin rajapyykki ja hidastuva aineenvaihdunta, sekä diabeteksen aiheuttamat lisähaasteet painonhallintaan, kuten insuliini ja ylimääräiset välipalat. Nukkuminenkin on ollut vähän sitä sun tätä. Kun kapuan vaa’alle, se näyttää lukemia, joita en koskaan ennen ole siellä nähnyt. Ei kiva. Ehkä osa siitä on lihasta, joohan? 


Jonkinlainen painontarkkailu ja muuttuva keho on aina ollut osa elämääni, eikä vähiten perussairauteni vuoksi. Sen verran ravintotietoutta on pienestä pitäen päähäni iskostunut diabeteksen sivutuotteena, etten koskaan ole uskonut mihinkään vippaskonsteihin painonhallinnassa. Tiedän vallan hyvin, että terveellinen ruoka ja riittävä liikunta pitävät kehon kunnossa. Aina näitä ei silti jaksa noudattaa. Olisi myös muistettava syödä riittävästi, liian vähäisillä energiavarastoilla laihtumista ei tapahdu. Oma käsitys siitä, minkä verran tämänikäisen, muutaman kerran viikossa hölkkäilevän, kevyttä työtä tekevän naisihmisen tulisi päivittäin syödä, tuntuu nykyisin hämärtyneen. 


Joskus on tarpeen hakea uutta inspiraatiota terveellisille elämäntavoille. Kirjakaupathan ovat pullollaan reippaiden naisten elämäntarinoita siitä, kuinka he ovat tahdonvoimallaan saaneet aikaan elämäntapamuutoksia, elinvoimaa ja sutjakamman vartalon siinä sivussa. Muutama vuosi sitten inspiroiduin Raxun remppa-kirjasta, tänä talvena ostin Jutan voimakirjan.  Olkoon kyse kuinka "turhista" julkkiksista vain, niin kirjojen kauniit kuvat ja kannustava, henkilökohtainen tyyli purevat, ainakin hetkisen. 


Nyt olen asettanut toivoni paitsi lisääntyvään juoksulenkkien määrään, myös Kaisa Jaakkolan kirjaan Hyvän olon hormonidieetti. Se käsittelee aika maalaisjärjellä terveellistä ravintoa, liikuntaa ja unen merkitystä, mutta keskittyy etenkin hormonitoiminnan merkitykseen ja vaikutuksiin kehon toiminnalle. Odotan mielenkiinnolla, mitä mahdollisia oivalluksia kirjan lukeminen tuottaa. 

 
Terveellisempiä herkkujakin voi välillä testailla, vaikka ehkä enemmän uskon siihen, että yksi kunnon herkkupäivä viikossa sallittakoon. Äitini vinkistä kokeilin lehtikaalisipsejä. Oliiviöljyä, ripaus suolaa, pippuria ja limeä. Paahdetaan rapeiksi 160-asteisessa uunissa, noin 20 minuuttia välillä käännellen.Tykkäsin! Muu perhe ei. Maistuvathan ne kaalilta, eivät perunalastuilta. Toisaalta, energiamääräkin näiden vaihtoehtojen välillä lähentelee kokonaista päivittäistä energiansaantisuositusta ;).

Muu maa mustikka?

Palasimme toissapäivänä kahden ja puolen viikon lomareissusta Teksasista, jossa esikoisen joukkue oli turnauksessa pelaamassa jalkapalloa. Kukaan meistä ei kai olisi halunnut lähteä kotiin, tytöt olisivat voineet oitis jäädä asumaankin. En muista että koskaan olisi ollut niin hassu fiilis tulla vihdoin kotiin, joka on niin tuttu mutta kuitenkin vähän vieras pitkästä aikaa. Onneksi on ollut viikonloppu edessä toipua jet lagista ja orientoitua arkeen. Lohdutukseksemme olemme yrittäneet keksiä hyviä puolia Suomeen palaamisesta.

1. Netti käytettävissä koko ajan (tämä kännykkäriippuvaisten neitokaisten ykkösprioriteetti).
2. Oma peitto, oma leveä sänky ja oma tyyny. Ei siis enää tarvitse pujottautua patjojen väliin pingotetun peiton alle kapeaan parisänkyyn ja taistella omasta peitonpuoliskostaan, eikä yrittää nyrkkeillä muhkuraista tyynyä pään alle sopivaksi.
3. Hiljaisuus. Ensimmäisenä yönä heräsin jossain vaiheessa, ja ihmettelin hiljaisuutta. Olimme ilmeisesti jossain määrin tottuneet nukkumaan highwayn vieressä.
4. Valoisuus. Kellot oli poissaollessamme käännetty kesäaikaan, valoa riittää illalla jo pidempään kuin Teksasissa.
5. Ruisleipä ja salmiakki. Suomalaisen perusherkut.
6. Ei enää donitseja aamupalaksi (vrt. kohta 5).
7. Pyörätiet ja jalkakäytävät. Suomessa ei tarvi mennä autolla kadun toiselle puolelle Starbucksiin eikä kukaan katso pitkään jos sinne kävelee (enää puuttuu se Starbucks naapurista).
8. Kaverit!
9. Puhdas ilma. Ainakin meillä on noin miljardi autoa vähemmän, toisaalta Teksasissa ei ollut hiekoitushiekkapölyä eikä koivun siitepölyä
10. Oma pyykinpesukone, jota saakin reissun jäljiltä pyörittää ahkeraan, mutta eipä tarvi kaivella kolikoita sitä varten.

Saattaa jopa olla muitakin itsestäänselvyyksiä, joita ei kotona ollessa osaa arvostaa. Ehkä yritämme jatkossakin muistella tätä listaa kun reissuikävä meinaa ottaa vallan. Ja ehkä voisimme yrittää olla näistä asioista kiitollisia joka päivä, koska kaikille nämä eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä.

Bye for now y'all,
Kati