sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Katukeräilyä

Luin Helsingin  Sanomista 29.9. "elämyskeräilijöiden" harrastuksista. Johannes Laitila oli päättänyt kävellä aakkosjärjestyksessä kaikki Helsingin kadut. Innostuin ajatuksesta itsekin, hauska tapa tutustua kotikaupunkiinsa! Jyväskylässä olen asunut nyt 10 vuotta, ja ensimmäisenä kesänä keräilimmekin kyllä  katuja enimmäkseen polkupyörällä lähinnä sillä silmällä, että mistä tuleva koti löytyisi. Nyt voisi ruveta uudella tavalla laajentamaan kaupunkikuvaansa, jotenkin tällainen järjestelmällinen lähestymistapa puhutteli minua heti.

Oitis mietin, mistä löydän listan kadunnimistä aakkosjärjestyksessä, ja kuinka onnekkaasti meillä olikaan tallessa vielä vanhat kunnon puhelinluettelon keltaiset sivut vuodelta 2013! Jyväskylän kaduista ensimmäisenä aakkosjärjestyksessä näytti olevan Aakuntie - eikä edes hirveän kaukana kotoa, sinne pääsisi ainakin pyörällä ellei jopa ihan kävellen.

Pariksi viikoksi asia arjen tohinassa unohtui, mutta eilen suunnitelma juolahti taas mieleeni. Tälle sunnuntaille ei ollut kummempaa ohjelmaa, kuopus tosin lähti jo aamuvarhaisella jalkapalloturnaukseen, niinpä olin jo hyvissä ajoin hereillä itsekin. Aamu valkeni lokakuisen sateisena, mutta jotain liikuntaa ja raitista ilmaa olisi hyvä saada joka tapauksessa. Siippa oli jo ehtinyt lehden luvun jälkeen ottaa pikku aamutorkutkin, kun kysäisin häneltä lähtisikö hän mukaan Aakuntielle. Hän vähän naurahti ja ihmetteli ihanko tosissaan ajattelin ruveta katuja keräilemään - mutta lähti mukaan kuitenkin.

Sadetta pitäviin varusteisiin sonnustautuneina lähdimme sitten patikoimaan pitkin pururataa, ohitimme Asmalammen ja pääsimme vihdoin Aakuntielle saakka, kävimme sen päässä kääntöpaikalla kääntymässä. Aakuntie on aika lyhyt pätkä, sen varrella muutamia omakotitaloja, mukavalta ja rauhalliselta vaikuttava alue. Nappasin kuvan katukyltistä ja tyytyväisinä jatkoimme happirikkaassa säässä kotiin. Kävelyn mitaksi tuli 10 km, kesto oli 1 h 38 minuuttia, sää siis sateinen ja lämpötila n. +7 astetta celsiusta.

Aakuntie 8.10.2017

Tästä se lähtee! Sitä paitsi hyvää harjoitusta kärsimättömälle luonteelleni, tätä projektia ei ihan hetkessä suoriteta. Seuraava kohde: Aallontie...



lauantai 19. elokuuta 2017

Unelmahommissa

Kesälomalla oli aikaa vaikkapa pohtia unelmatyötään. Unelmahommissa-kirjassaan Satu Rämö ja Hanne Valtari kertovat siitä, kuinka voit tehdä itsellesi työn esimerkiksi harrastuksestasi tai muusta asiasta, jonka tekemisestä pidät. He kertovat innostavaan sävyyn mitä kaikkea itse tekevät työkseen ja kuinka ovat siihen päätyneet. Kirjan lopulla onneksi muistutetaan myös käytännöllisesti raha-asioista, eli jonkinlainen palkkahan työstä täytyy saada, jotta sillä voi elää.


Satu Rämö asuu islantilaisen jäätikköopasmiehensä ja lastensa kanssa Islannissa, jolloin hän pääsee hyödyntämään Suomi-osaamistaan järjestämällä islanninhevosvaelluksia suomalaisturisteille sekä pitämällä Suomi-design -putiikkia. Työkseen hän myös kirjoittaa Salamatkustaja-blogia, jossa kerrotaan elämästä suomalaisena Islannissa. Lisätienestiä tuovat erilaiset muut kirjoitustyöt. Rämö on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri, mikä tietenkin antaa valmiuksia monenlaiseen eikä vähiten juuri tuohon oman talouden tasapainottamiseen. Myös islantilaisten elämänasenne on omiaan rohkaisemaan kaikkia tekemään työkseen sitä mitä haluaa, sillä he ovat  mielestään joka asiassa maailman parhaita, ja työtä voi vaihtaa lennosta kun keksii uuden kiinnostuksenkohteen, jolla ansaita leipänsä.


Hanne Valtari puolestaan elättää itsensä pääasiassa Lähiömutsi-blogillaan. Hän pohtii kirjassa myös sitä, mitä kaikkea omasta elämästään voi ja kannattaa käyttää blogin aineistona ja kuinka blogin pitämisessä parhaimmillaan yhdistyvät kätevästi työ ja huvi, kun saa esimerkiksi testata jotain palvelua tai tuotetta ilmaiseksi kun vastineeksi arvioi sitä blogissaan.

Rämö ja Valtari kirjoittavat paljon bloggaamisesta ja kirjoittamisesta työnä, koska niillä molemmat ansaitsevat elantoaan. Väliin he kertovat tunnelmallisia ja hauskoja tarinoita omista elämistään, mikä on omiaan korostamaan unelmaduunin tavoittelemisen elämyksellisyyttä. Kirjassa on myös haastateltu unelmaduuneissaan toimivia ihmisiä eri aloilta, mikä sekin lisää inspiraatiota etsiä omaa intohimoaan. Kirjoittajat painottavat myös sitä, että unelmaduuniaan kannattaa alkaa etsiä omista unelmistaan käsin: minkä asian tekeminen saa juuri sinun veresi kiertämään nopeammin, voisiko siitä tulla työsi? Kirjan eri luvut lähestyvät aihetta aina hiukan eri kanteilta, ja luvun loppuun on koottu kysymyksiä lukijan pohdittavaksi polulla oman unelmatyön löytämiseksi.

Kirjassa mainitaan myös esimerkkinä, että osan viikosta voisi toimia perinteisemmällä alalla ja turvata sillä toimeentulonsa, ja loppuviikon käyttää osa-aikayrittäjänä intohimonsa parissa ja kerätä siinä puuhassa lisää kokemusta, asiakkaita ja kenties tulevaisuudessa entistä enemmän myös tuloja. Tämä kohta puhutteleekin itseäni ehkä eniten, koska vuosikymmeniä palkansaajana oltuani olisi ehkä turhan uhkarohkeaa heittäytyä heti täysipäiväiseksi yrittäjäksi vaikka se intohimoduuni olisikin selvillä. Taidan olla sen verran mukavuudenhaluinen ja turvallisuushakuinen, että tällainen varovainen aloitus sopisi minulle. Aluksi olisikin ihanteellista, jos unelmahommansa selvittämiseen olisi käytettävissä yksi ylimääräinen päivä viikossa. Toisaalta saatan olla myös sen verran haaveilija, että vaikka kuinka olisi intohimon kohde selvillä, niin tylsintä olisi tuo laskelmien ja taloudellisten suunnitelmien teko, ennen kuin pääsisi todella tuumasta toimeen.

Melkein toivoisin, että kaikki valmistuvat nuoret saisivat tämän kirjan luettavakseen. Soisin kuitenkin peruskoulunsa päättävien jatkavan muitta mutkitta johonkin koulutukseen, mutta lukioikäiset voisivat tämän luettuaan pohtia useampia vaihtoehtoja, jos ykköstoiveen koulutuspaikka jääkin kirjoitusten jälkeen saamatta. Kyllähän nuorilla taitaakin nykyään olla jo paljon avarammat käsitykset sekä työelämästä yleensä että itsensä elättämisestä yrittäjänä, toisin kuin vielä omalla sukupolvellani, joka ainakin on tottunut siihen että omat vanhemmat vielä saattoivat tehdä samassa yhtiössä koko työuransa.

Olisinkohan itse valinnut aikoinaan toisin, jos olisin lukenut tämän kirjan ennen hakeutumista opiskelemaan? Pääsin kielenkääntäjäkoulutuksen sijaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta. Järkevää oli tietysti suorittaa yksi tutkinto loppuun, mutta jälkikäteen ajateltuna olisihan sitä voinut yrittää todenteolla valmistautua pääsykokeisiin ja pyrkiä vielä uudelleen yliopistoon. Se, etten sitä silloin tehnyt, kertoo tietysti luonteestani paljon, etten ollut valmis todella tekemään töitä unelmani eteen kun löytyi kiva helpompi vaihtoehto. Kaikkien tähänastisten työvuosien jälkeen kirja siis herättää miettimään mitä olisin voinut tehdä toisin, mutta myös ajatuksia siitä, että jos ei olekaan vielä liian myöhäistä, vaan mitä vielä saattaisi tai - Virpi Mikkosen sanoin - olisi ehkä jopa velvollisuus ruveta isona tekemään!

torstai 6. heinäkuuta 2017

Festareilla

Festari-into nostaa päätään aina kesäisin, olisi niin monta bändiä ja artistia, jotka olisi hauskaa nähdä livenä. Viime viikonlopun Iskelmäfestivaalien jälkeen innostuin muistelemaan menneitä festarikokemuksia ja halusin tietysti jakaa ne kanssasi.

Vuonna 1992, 18-vuotiaana, taisin olla ekoilla festareillani, enkä missä tahansa festareilla vaan Ruisrockissa! Bryan Adamsia oli päästävä katsomaan. Suht järkevinä nuorina emme kaverini kanssa tungeksineet ihan lavan eteen pyörtyilemään, mutta hyvälle näköetäisyydelle pääsimme kuitenkin ja fiilis oli korkealla.






Ikimuistoinen oli myös Rantarock Virroilla seuraavan vuoden juhannuksena. Telttamajoituksessa minua ei paljon nukuttanut kun festarikansa mekkaloi ympärillä, kaverit kyllä tuntuivat tuhisevan tyytyväisenä unissaan. Musiikkianti oli toki parasta ysäriä Haddawaysta alkaen.

Ankkarockissakin on tullut käytyä pari kertaa, jälkimmäisellä fiilisteltiin UltraBran viimeisiä keikkoja. Jonain vuonna pyörähdettiin Hankoon J.Karjalaista kuuntelemaan ja erään kerran oltiin kälyn kanssa mieheni mukana Ruisrockissa. Varmaan siellä oli meillekin mieluisia bändejä mutta mieleen on jäänyt vain kun Rammsteinin soittaessa pysyttelimme kälyn kanssa mahdollisimman kaukana esiintymislavasta sillä aikaa kun mieheni nautiskeli soitosta.

Suurlähettilään Ankkarockissa 1992

Muutama vuosi sitten J.Karjalaisen palattua keikkailemaan halusin päästä taas näkemään hänet livenä. Kaverini järkkäsi meidät Lohjan Rantajameihin, ja samalla päästiin kuulemaan myös Jukka Pojan letkeää menoa. J. soitti hyvin, sekä uudet että tietysti vanhat klassikkobiisit kuulostivat hyviltä ja meno oli hyvä. Illan huipennukseksi pääsimme myös bäkkärin puolelle, kehaisemaan ujosti J:lle itselleen keikkaa ja kerroimmepa olleemme jo 20 vuotta takaperin Porvoossa häntä kuulemassa. Olimme tietysti imarreltuja kun J. ei uskonut että olisimme olleet täysi-ikäisiä jo niin kauan sitten...

Hieno kokemus oli myös pari vuotta sitten nähdä Sonata Arctica soittamassa Olavinlinnassa. Erityisesti akustisesti vedetty osuus teki vaikutuksen, vaikka tunnelmaa hiukan latisti oopperayleisöä kosiskeleva väliaika pullakahvien nauttimiseen.

Sympaattinen reissu oli kesällä 2015 matkata lättähattujunalla Jyväskylästä Hankasalmelle Kihveli soikoon -tapahtumaan. Lisäjännitystä iltaan toi Gothia Cup -jalkapalloturnauksen finaalin seuraaminen festarikahvilassa omalta tabletilta ja bonusriemua esikoisen joukkueen voitto rankkareilla. Musiikillisesti illan kohokohta oli Steve 'n' Seagullsin keikka ja letkeät versiot hevibiiseistä.

Viime vuonna olin jo viittä vaille lähdössä Iskelmäfestivaaleille Himokselle, mutta kaverini ei päässytkään lopulta lähtemään, joten en tohtinut yksinänikään mennä. Toisaalta olisi tietysti voinut, olisi aivan itse saanut päättää mitä bändiä ja kuinka läheltä haluaa päästä fiilistelemään. Tänä vuonna nimittäin pääsin vihdoin paikan päälle, mutta kavereilleni taisi olla vähintään yhtä tärkeää huolehtia sosiaalisten suhteiden ylläpitämisestä kuin intohimoisesta artistipalvonnasta. Jäin kuitenkin heidän seuraansa teltan perälle kun Suvi Teräsniska oli vetänyt teltan melkein täyteen, näkihän Suvin kuitenkin screeniltä ja sieltäkin vaikutuksen teki erityisesti kappale Päästä mut pois. Muutenkin alkuilta vierähti artisteja seuraillen ja juoma-, ruoka- ja vessapisteiden välillä palloillen. Hyviä silti olivat sekä Kaija Koo että Lauri Tähkä, tällä kertaa J.Karjalaista kuunneltiin vain muutaman biisin verran, jotta ehdittiin saada murua rinnan alle ennen seuraavaa esiintyjää.

Rantarock 1993
Illan kuitenkin kruunasi ehdottomasti Haloo Helsinki, jonka olin jo pitkään halunnut nähdä. Aurinko laski jo metsänreunan taa, yksittäinen pieni pilvi hohti vielä oranssinpunaisena taivaanrannassa mutta suinkaan ei ollut vielä pimeää kesäkuun parhaillaan vaihtuessa heinäkuuksi. Ja minkälainen show sitten alkoikaan! Valoja ja pyroja riitti, bändi soitti hyvin ja pojat jaksoivat juoksennella pitkin lavaa. Elli lauloi rokaten tai sydäntäsärkevästi ja jutteli muutaman sanan biisien väliin. Kaiken kaikkiaan bändi kuulosti mielestäni rokimmalta kuin levyllä ja onnistui ylittämään odotukset. Hyvien melodioiden lisäksi sanoitukset ovat ajankohtaisia ja puhuttelevia. Huippua!

"Jos lähden rakkautta etsimään, olen varma se ei vastaan tuu,
mutta jos lähden vaan elämään, niin saatan joskus rakastuu"

(Kuussa tuulee)


"Ja kun ei mikään tunnu enää miltään eikä kukaan enää ilmaiseksi kosketa---

Kun valot sammuu niin sä kaiken näät
Kun valot sammuu niin sä valvomaan jäät
Suljet silmäsi ja hengität
Kyllä kaikesta sä vielä selviät
Joku voimas vei vaik sä huusit ei
Tää on hulluuden highway
Avaat silmäsi ja hengität, ehkä huomenna sä ymmärrät
Vielä elossa oot! Vielä elossa oot!"

(Hulluuden highway)

lauantai 6. toukokuuta 2017

Lomautuspäiviä ja haaveiden toteuttamista

Niin ikävä asia kuin lomautukset ovatkin, olen itse pystynyt ottamaan niistä ilon irti, kun niitä on ollut ainakin toistaiseksi vain kaksi päivää kuukaudessa. Arkivapaat ovat ihan luksusta kiireisen arjen keskellä!

Ensimmäinen lomautuspäiväni osui maaliskuiselle maanantaille ja olinkin jo hyvissä ajoin sopinut meneväni viikonlopuksi ystäväni luo Vantaalle. Onnistuin vielä saamaan edulliset junaliput ja lähdin matkaan lauantaiaamuna - ja olin aikeissa palata kotiin vasta maanantaina, mikä perheen nuorison mielestä oli jotenkin erityisen raskauttavaa (vaikka lapsilla on kuitenkin aina hauskaa kun saavat jäädä keskenään isänsä kanssa).

Ystäväni kanssa lounastimme kaikessa rauhassa kauppakeskuksen aasialaisen ravintolan buffetissa, johon kuului myös lasilliset kuohuvaa. Mikäs sen parempi aloitus kun edellisestä tapaamiskerrastakin oli jo reilu vuosi ja itse asiassa yhteisestä ammattiin valmistumisestakin kaksi vuosikymmentä!

Viikonlopun aikana ehdimme vaihtaa kuulumisia ja höpötellä, katsoa telkkarista The Voice of Finlandia ja BumtsiBumin avausjakson, jonka käsikirjoitetusta kulusta olimme molemmat pöyristyneitä. Kokkailimme, nautiskelimme viiniä ja sunnuntaina ulkoilimme vaihtelevassa kevätsäässä. Kerrassaan leppoisaa, ei aikatauluja, ei kiire minnekään.

Maanantaiaamuna erosin ystävästäni ja tein pienen mutkan Espooseen ennen kotiinlähtöä. Entinen työkaverini pitää kauppakeskus Sellossa Arnold'sia ja ajattelin käydä häntä moikkaamassa. Olipa hauska tavata, vuosikymmen olikin kulunut edellisestä kohtaamisesta. Enkä sitä paitsi tiennyt että Arnold'sista saa niin herkullisia bageleita! Kotiinviemisiksi nappasin sitten donitsiboksin.



Tästä retkestä viikon päästä oli seuraava lomautusmaanantai. Jälleen olin hyvissä ajoin etukäteen järjestänyt itselleni tekemistä, ja tällä kertaa aivan poikkeuksellista: olin pestautunut vapaaehtoistyöntekijäksi Teeleidiin! Aurinkoisena aamuna oli mukava kävellä Jyväsjärven rantaa Lutakon Leidiin. Laura näytti minulle paikkoja ja usutti imurin varteen. Anne tuli vähän myöhemmin ja kysyi haluaisinko pussittaa teetä, ja sanoin että minulle kelpaa kyllä mikä tahansa homma. Teen pussittaminen osoittautuikin mukavaksi puuhaksi ja suorastaan tuoksuterapiaksi. Päivän mittaan sain myös haudutella itselleni teetä, ja uusi ihastukseni olikin mm. mangolla, marjoilla, jasmiinilla ja magnolialla maustettu valkoinen tee Kestit kukkakedolla.

Maanantaiaamu oli teehuoneessa vielä melko rauhallinen, mutta tasaiseen tahtiin asiakkaita kävi ja päivän mittaan tahti vilkastui. Pussituspuuhassa juttelin Jennin kanssa ja ihailin (jälleen kerran) henkilökunnan ystävällistä asiakaspalvelua ja paikan innostavaa ilmapiiriä. Tutustuin myös kiinalaiseen harjoittelijaan Hai Biniin, harmi että en iltapäivällä enää ehtinyt jäädä hänen haudutustuokioonsa. Nimittäin yllättäen molemmat tyttäremme ilmestyivät koulun jälkeen paikalle ihmettelemään äidin "työelämään tutustumispäivää" ja pitihän sitä heidän kanssaan nautiskella sitten kannulliset teetä ja vähän herkkujakin. Oli siis antoisa päivä, hauska päästä kurkistamaan Teeleidin kulisseihin ja nähdä vähän erilaista työntekoa kuin tavallisen toimistotyöläisen.



Kaksi seuraavaa pakkolomapäivää olivatkin sitten vappua edeltäneet torstai ja perjantai. Nytpä en ollutkaan tehnyt suurempia suunnitelmia, vaan ajattelin toteuttaa mielikuvaa pullantuoksuisesta äidistä ja olla kotona kun lapsukaiset tulevat koulusta. Sain silti herätellä kuopuksen kouluun puoli seitsemän aikaan molempina aamuina, mutta aamuvirkkuna mielellään nousenkin ajoissa. Näin sitä paitsi ehdin torstaina kahdeksaksi jo jumppaan, ja pumppitunnilla saikin rauhassa heilutella tankoa sillä muita jumppareita oli vain kaksi. Ehdin nautiskella rauhasta kotona ja sämpylätaikina oli vasta tekeytymässä kun kuopus tuli koulusta, mutta esikoisen tullessa saatiin sitten yhdessä nautiskella lämpimäisiä. Olivatpa molemmat aidosti onnellisia että olin kotona heidän tullessaan, sain molemmilta lämpöiset halaukset <3.


Perjantaiaamu alkoi myös jumpalla, ja sen päätteeksi pääsin ihanan rentouttavaan osteopatiaan. Iltapäivällä ahkeroin vielä lisää sämpylöitä ja korvapuusteja. Oli hauskaa huomata miten eri tavalla sitä riittikään virtaa puuhailla kotona, toisin kuin yleensä ryytyneenä työpäivän jälkeen. Näin olen siis saanut kaivattua omaa aikaa arjen lomaan ja kahden tienaavan aikuisen perheessä nämä muutamat päivät ovat antaneet enemmän elämyksinä kuin ottaneet tulonmenetyksinä.

Vielä yhden haaveen olen ehtinyt kevään aikana toteuttaa, kun annoin esikoiselle 15-vuotislahjaksi islanninhevosretken. Mutta siitä taidankin kertoa lisää vasta ensi kerralla!

tiistai 7. helmikuuta 2017

Teetä ja sympatiaa

En ole koskaan oppinut juomaan kahvia, maistellut sitä toki. Siitä tulee vain liian levoton olo. Teetäkin join aiemmin vain satunnaisesti, yleensä jotain mustaa maustettua, Keisarin morsianta tai Tiikerin päiväunta tai mitä näitä pussiteitä olikaan töissä tai muualla tarjolla. 16-vuotiaana kielikurssilla Englannissa nautittiin tietysti teetä jos oltiin teeaikaan kotona. Vahvaa mustaa maidolla ja sokerilla höystettynä. Se oli kyllä hyvää ja siitä jäi vahva makumuisto.

Kesällä 2014 luin paikallislehdestä että Jyväskylän Lutakkoon on avattu teehuone Teeleidi. Se sytytti heti: paikkaa täytyy päästä katsomaan ja teetä maistamaan. Eräänä lämpimänä kesäpäivänä suuntasin askeleeni sinne, istuin puutarhassa ja maistelin talon jääteetä. Ihana oma hetki!

Elokuun alussa halusin ehdottomasti osallistua Teatastingiin, ja sekös vasta inspiroivaa oli! Savelan Anne osoittautui valloittavaksi Teeleidiksi, joka kertoi omia kokemuksiaan Kiinasta teen parissa ja kuinka teehuone Teeleidi oli sittemmin saanut alkunsa. Maistelimme ensin valkoista teetä, jossa oli mieto mutta miellyttävä maku. Vihreää, oolongia ja jännittävää ja ah-niin-terveellistä puerhia. Kaikissa oli oma viehätyksensä ja kotiin mukaan piti hankkia oolongia, puerhia ja Pirkko Arstilan Teen ystävän kirja. Nyt osasimme siis valmistaa eri teet oikealla tavalla eli oikean lämpöiseen veteen


.Vähän myöhemmin syksyllä teimme silloin 10-vuotiaan  kuopuksen kanssa lauantairetken Teeleidiin. Hän halusi ehdottomasti juoda oikeaa teetä, sai loistavaa palvelua hänkin ja vähän ekstrakoristeita mustikkapiirakkansa päälle. 

Marraskuussa sain harvinaisen tilaisuuden viettää viikonloppua yksin kotona. Olin ilmoittautunut iltapäivän meditaatio-kurssille, mutta sitä ennen ehdin mainiosti käydä nautiskelemassa Teeleidin idyllisestä ja rauhallisesta tunnelmasta  kauniissa vanhassa talossa, sekä tietenkin makuhermoja hivelevästä teestä. Olin siis jäänyt aivan koukkuun! Töissäkään en enää nauttinut talon tarjoamia pussiteitä, vaan hauduttelin omalla siivilälläni oolongia tai vihreää ayurveda-maustettua Yoga Chaita. 


Välillä tuntui että arjen keskellä ehti liian harvoin Teeleidiin nautiskelemaan, synttäreitäni taidettiinkin sitten talvella juhlistaa siellä. Mieheni oli kyllä ymmärtänyt kiinnostukseni, sillä työmatkaltaan Kiinasta hän toi haudutusmukin, joka oli koristeltu onnea tuottavilla pandoilla, sekä ihanaa jasmiiniteetä, oolongia sekä teekukkia, jotka avautuvat kauniisti haudutettaessa.




Yläkuvassa on kokeilussa matcha-latte. Matcha on vihreää jauhettua teetä, joka liuotetaan veteen, eli silloin tulee nautituksi myös itse teelehdet. Hurjan virkistävää (vähän liiankin virkistävää minulle, vähän samoja vaikutuksia kuin sillä kahvilla). Muutenhan teen virkistävä vaikutus kestää kauemmin ja on tasaisempi kuin kahvilla.

Teeleidissä on siis tarjolla myös leivonnaisia ja esim. raakakakkua ja jäätelöä. Minkä onkaan kesällä sen nautinnollisempaa kuin istuskella puutarhan puolella herkuttelemassa. Teeleidin valikoima on valtava, teemakuja on joka lähtöön ja asiantunteva ja aina ystävällinen henkilökunta on valmis kertomaan ja suosittelemaan teitä.



En edelleenkään välttämättä juo teetä joka päivä, mutta silloin kun juon niin mieluiten hyvin valmistettua vihreää tai valkoista, maustettua tai maustamatonta. Se on pieni nautinnon hetki arjen keskellä ja viikonloppuaamujen kiireetön kohokohta. Edelleenkin on niin, että liian harvoin ehtii Teeleidiin rauhassa nautiskelemaan, olipa onni että entiseltä työkaveriltani sain lahjakortin sinne joten tuli käytyä! 

Viimeisimpänä Jyväskylän teenjuojia on ilahduttanut teepuoti Take-T:n avautuminen, sieltä saa nimensä mukaisesti teetä mukaan. Harmikseni se ei ole työmatkani varrella, että saisin noudettua päivän teen mukaani aamun piristykseksi, mutta täytyy sitten vain muulloin sielläkin pistäytyä. 

Teen maailmaan tutustuminen siis jatkuu. Minua kiehtoisi päästä joskus osallistumaan japanilaiseen teeseremoniaan. Shindo-koulutuksessa löysimme jo yhtymäkotia teeseremonian ja shindo-venyttelyn välillä: keskittyminen ja läsnäolo ovat tärkeitä molemmissa. Niinpä hyvän teekupposen nauttiminen voi tuoda arkeen kaivatun hengähdyshetken muun touhun keskellä. Tai kuten postikortin viisaus toteaa: "Kuppi teetä ja villasukat auttavat aina".